Kuivat silmät

Kuivasilmäisyys on hyvin yleinen silmäoire, jota esiintyy kaikenikäisillä. Useimmiten se kuitenkin vaivaa keski-ikäisiä ja sitä vanhempia. Naisilla vaiva on yleisempi kuin miehillä. Lapsilla silmien kuivuus on harvinaista ja se liittyy yleensä muihin sairauksiin. Kuivasilmäisyyttä aiheuttaa muun muassa kuiva sisäilma, huono ilmanlaatu, pöly, ilmastointi, tuuli, näyttöpäätetyö ja piilolinssien käyttö. Lääkkeistä esimerkiksi antihistamiinit, psyykenlääkkeet, verenpainelääkkeet, parkinsonismilääkkeet, yskänlääkkeet ja hormonit saattavat aiheuttaa silmien kuivumista.Jos sinulla on kuivat silmät, varmista apteekista, voiko lääkityksesi aiheuttaa silmien kuivumista. Älä lopeta lääkärin määräämiä lääkkeitä oma-aloitteisesti.

Kuivat silmät tuntuvat valonaroilta, polttavilta, kirveleviltä ja saattavat kyynelehtiä ajoittain runsaasti. Sidekalvot punoittavat ja ärtyvät helposti, kutiavat ja saattavat vähän rähmiä. Silmät saattavat tuntua myös väsyneiltä ja jopa näön tarkkuuden vaihtelua ja päänsärkyä voi esiintyä.

Kuivien silmien hoitona käytetään kostuttavia silmätippoja, -geelejä tai -voiteita. Usein ensimmäiseksi valmisteeksi kannattaa valita ohuemmat silmätipat. Geelitipat ja voiteet sopivat parhaiten yöksi, koska ne saattavat hetkellisesti samentaa näköä. Itselleen sopivimman valmisteen löytää vain kokeilemalla.
ARTELAC 3,2 mg/ml (1 × 10ml)

Artelac-silmätipat ovat kostutustippoja, joita käytetään silmän pinnan kuivumisesta johtuvien oireiden hoitoon. Kosteuttavat Artelac-silmätipat lisäävät silmän pinnalla olevan nesteen määrää ja ...

Katso tuotteen tiedot
6,59 €
Tuotetta on varastossa
BEPANTHEN EYE SILMÄTIPAT (10 ML)

Kosteuttaa silmiä, rauhoittaa ja lievittää.

Katso tuotteen tiedot
15,55 €
Tuotetta on varastossa
BEPANTHEN EYE SILMÄTIPAT (20X0,5 ML)

Kosteuttaa silmiä, rauhoittaa ja lievittää.

Katso tuotteen tiedot
12,62 €
Tuotetta on varastossa
BEPANTHEN EYE SILMÄTIPAT (40X0,5 ML)

Kosteuttaa silmiä, rauhoittaa ja lievittää.

Katso tuotteen tiedot
22,72 €
Tuotetta on varastossa
BEVITAEYE TIPAT 0,4% PIPETTI (20X0,5 ML)

BevitaEye on 0,4% natriumhyaluronaattia sisältävä säilöntäaineeton silmätippaliuos. Se voitelee ja kosteuttaa silmää sekä stabiloi kyynelfilmiä.

Katso tuotteen tiedot
12,56 €
Tuotetta on varastossa
BEVITAEYE TIPAT 0,4% PULLO (10 ML)

BevitaEye on 0,4% natriumhyaluronaattia sisältävä säilöntäaineeton silmätippaliuos. Se voitelee ja kosteuttaa silmää sekä stabiloi kyynelfilmiä.

Katso tuotteen tiedot
15,15 €
Tuotetta on varastossa
OCULAC 50 mg/ml (1 × 10ml)

Oculac on nestemäinen kostutustippa, joka lievittää hyvin kuivasilmäisyyden oireita. Simätippojen vaikuttava aine on povidoni K25. Oculac silmätipat kostuttavat ja voitelevat ...

Katso tuotteen tiedot
8,06 €
Tuotetta on varastossa
OFTAGEL 2,5 mg/g (1 × 10g)

Oftagel-silmägeeliä käytetään kuivasilmäisyyden aiheuttamien oireiden lievitykseen. Silmägeeli on tarkoitettu käytettäväksi tilanteissa, joissa silmän oman kyynelnesteen tuotanto on vähentynyt tai koostumus ...

Katso tuotteen tiedot
7,93 €
Tuotetta on varastossa
OPHTIM EYE HYDRA SILMÄTIPAT (10 ML)

Ophtim Eye® Hydra on steriili, säilöntäaineeton hyaluronihappoa sisältävä silmätippavalmiste.  

Katso tuotteen tiedot
15,15 €
Tuotetta on varastossa
OPHTIM EYE HYDRA SILMÄTIPAT PIPETIT (20X0,5 ML )

Ophtim Eye® Hydra on steriili, säilöntäaineeton, hyaluronihappoa sisältävä silmätippavalmiste, joka on pakattu uudelleen suljettaviin kertakäyttöpipetteihin.

Katso tuotteen tiedot
12,62 €
Tuotetta on varastossa
SYSTANE BALANCE SILMÄTIPAT (10 ML)

Systan Balance on voiteleva silmätippa joka antaa silmillesi suojaa ja lievitystä ilman näön sumenemista. Systane Balancessa on LipiTech-järjestelmä, jonka ainesosat ...

Katso tuotteen tiedot
16,66 €
Tuotetta on varastossa
SYSTANE GEL DROPS SILMÄTIPAT (10 ML)

Silmän pintaa voiteleva geelisilmätippa kuivien silmien hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
16,16 €
Tuotetta on varastossa
SYSTANE HYDRATION KOSTEUTTAVA SILMÄTIPPA (10 ML)

Systane Hydration silmätippoja käytetään silmien kuivuudesta johtuvan polttelun ja ärsytyksen tilapäiseen lievitykseen.

Katso tuotteen tiedot
16,66 €
Tuotetta on varastossa
SYSTANE ULTRA SILMÄTIPAT (10 ML)

Systane Ultra on pitkävaikutteinen voiteleva silmätippa joka lievittää nopeasti oireita.

Katso tuotteen tiedot
15,15 €
Tuotetta on varastossa